Akanvaara Pentti Linkolan kertomana

Akanvaaran vehmas lehtipuuvaltainen metsä on todellista lintujen laulupuistoa, jossa peippojen, lehtokerttujen ja sirittäjien runsaus on huipussaan ja peukaloinen ja harvinainen pikkusieppokin viihtyvät. Pyrstötiaisille alue on ihannemaastoa sekä pesimäaikana että talvella. Lehtokurppien tiheys on ennätysmäinen, pihapiirin yli lentää soidinta viisikin eri kurppaurosta eri suuntiin. Alueen suurimmassa koivussa on iso pesä, jota asuvat mehiläishaukka, hiirihaukka ja viirupöllö vuorovuosina.

Akanvaaran suojelualueeseen kuuluu entiselle pellolle syntynyt noin kolmen hehtaarin loistava, varsinkin länsisuomalaisin silmin satumainen kukka- ja perhosketo. Siellä helottavat keltasininen lehtomaitikka, ruusuruoho, vuohenkello, puna-ailakki, kuisma ja moni muu. Vaikka säätiön tehtävänä on varsinaisesti vain koskemattoman metsän suojelu, myös harvinaisen kukkakedon vaaliminen, vähittäiseltä pajukoitumiselta varjeleminen on katsottu sydämenasiaksi. Metsän sisälläkin on pari kapeaa lohkoa entistä peltoa, joiden ketoluonne lehtomaitikoineen ja keisarinviitta-perhosineen on väistymässä ja saa väistyä vesakoitumisen ja metsittymisen myötä.

Akanvaara on säätiön suojelualueista ainoa, johon kuuluu rakennuksia, kaupan myötä tullut hyväkuntoinen ’rintamamiesmallinen’ pientalo ja suuri, notkolle painunut navettarakennus. Koskematon metsä alkaa heti villiintyneen pihan reunasta. Pihapiirissä elää vahvana talon rakentajan, paikkakunnalla legendaarisen Antti Revon henki. Hän ja hänen perheensä olivat tilan ainoat säätiötä edeltäneet haltijat. Antti ja Enni Revon neljälle, maailmalle muuttaneelle tyttärelle oli lapsuuskodista luopuminen raskasta, ja Anneli Jussila kävi kolme kuukautta monivaiheisia neuvotteluja Kanadaa myöten, ennen kuin tilan kaupasta kaikkien perillisten kanssa sovittiin. Säätiön aloitteesta sisaruksille jäivät avaimet ja kehotus vierailla talossa lomillaan.

Kun koivikot olivat vielä 1980-luvulla metsälaitumina, moniin lohkoihin jaettuina, tarvittiin elokuussa 2001 kuuden miehen kolmipäiväiset talkoot, joissa koottiin metsistä kilometrikaupalla ruostunutta piikkilankaa ja kannettiin lukemattomia painavia vyyhtejä pihaan. Talkoissa löytyi karhunkiipeämämänty pahoin kynsillä raavittuna sekä tuore ja verinen, keskeltä irtipoikki katkaistu isokokoisen näädän puolikas – ilveksen tai suden jäljiltä. Syntynyt ystävyys Revon sisarusten kanssa ja alueen vaalimisen yhteinen huoli tuotti senkin hyödyn, että yksi vävyistä, Eino Huikko, kuljetti – pyytämättä – suuret piikkilankaröykkiöt pakettiautollaan kaatopaikalle.

Akanvaaran rauhoitussopimukseen kuuluu lehtojensuojelualueilla yleinen poikkeuspykälä, että lehtipuustoa tukahduttavaa kuusta saadaan tarvittaessa torjua. Akanvaaran koivikoihin on kuitenkin vain kahdella kapealla reunamalla tunkeutumassa taajaa nuorkuusikkoa, joka ei näytä olevan koivikoille ja haavoille merkittävänä uhkana.

Vasemmasta valikosta löydät lisää luonnonystävien kertomuksia ja kuvareportaaseja Luonnonperintösäätiön metsistä.