Ylöjärven metsien monimuotoisuus

Ylöjärven metsävastaava on antanut seuraavanlaisen arvion lahopuun lisäämisestä: ”Lahopuun lisääminen on aiheena usein esillä. Havupuuvaltaisia metsiä kiusaavat jo tuholaiset ja taudit, joille lisälahopuu on oivallinen lisääntymisalusta. Mikäli havupuuvaltaista metsää halutaan säilyttää elinvoimaisena ja talouskäytössä, lahopuualustan lisäämistä metsässä pitää harkita tarkoin. Usein kaupungin omistamat metsät ovat yksityisten metsänomistajien rajanaapureina, jolloin tuholaiset ja taudit voivat levitä myös yksityisiin metsiin, mikäli tuholaiskanta jostakin syystä pääsisi kasvamaan hallitsemattomasti kaupungin metsäalueella.”

Pyysin Petri Keto-Tokoilta muutaman rivin selvityksen tuosta  arviosta. Tässä Petrin vastaus: ”Eipä tullut nyt paria riviä, vaan kaksi sivua tekstiä, mutta olennaista asiaa kaikki.” Petri antoi Ikimetsän ystävät ry:lle luvan käyttää lausuntoa vapaasti. Toinen selvitys on väitöskirjatutkija Mikko Pelto-Arvolta.

Jussi Kytömäki

Lausunto kuolleista puista ja niiden lisäämisestä kuntametsissä

Petri Keto-Tokoi
Metsäekologian lehtori
Tampereen ammattikorkeakoulu

Kuolleet puut eivät ole metsän terveysongelma. Metsiä on ollut maapallolla olemassa noin 400 miljoonaa vuotta. Koko tämän ajan näissä luonnontilaisina kehittyneissä metsissä kaikki siellä kasvanut puu on myös kuollut ja lahonnut sinne. Runsaslahopuustoisuutta ei siten voi nähdä minään ongelmana, vaan metsäekosysteemien normaalina olotilana. Kuolleen puun vähyys metsissä on sen sijaan merkittävä ekologinen ongelma. Luonnontilaisissa vanhoissa eteläsuomalaisissa kuusivaltaisissa metsissä on kuollutta puuta 60─120 m3/ha. Ylipäänsä eteläsuomalaisten luonnontilaisten,eri kasvupaikoilla kasvavien ja eri sukkession vaiheita edustavien metsiköiden, kuolleen puuston määrä vaihtelee enimmäkseen välillä 50─200 m3 /ha. Toistuvin hakkuin käsitellyissä talousmetsissä kuollutta puuta on sen sijaan vain vähän, Etelä-Suomen talousmetsissä keskimäärin 4 m3/ha. Alhainen kuolleen puun määrä metsissä on suuri ekologinen ongelma, sillä Suomessa elää noin 5000 kuolleella puulla elävää ja siitä riippuvaista eliölajia. Kuolleen puun määrän vähäisyys ja laadun yksipuolisuus on yksi tärkeimmistä syistä metsälajien uhanalaistumiseen. Tämän vuoksi kuolleiden puiden määrän lisääminen on erittäin tärkeää ja ekologisesti hyvin perusteltua. Erityisen hyvät mahdollisuudet kuolleen puun määrän asteittaiseen lisäämiseen on kuntien omistamissa metsissä. Niissävirkistävänä ja terveyttä edistävänä ulkoiluympäristönä toimiminen on ensisijainen tavoite. Puuntuotannolla ja siitä saatavilla tuloilla on sen sijaan vain vähäinen merkitys kuntien taloudessa. Se on paljon pienempi kuin metsien tuottamat virkistys- ja terveyshyödyt. Paras ja halvin keino kuolleiden puiden määrän lisäämiseen on jättää korjaamatta luontaisesti syntyneet kuolleet puut. Tällöin kuolleita puita syntyy monilla eri tavoilla, eri aikoina ja eri puulajeista, mikä on hyvä lahopuuelinympäristöjen ja niiden lajien
monimuotoisuuden kannalta. Lisäksi kuolleita puita voidaan tuottaa esimerkiksi kaulaamalla, ennallistamispolttojen tai luonnonhoidollisten kulotusten avulla. Näihin keinoihin ei liity merkittävää hyönteistuhojen riskiä. Tavoitteeksi olisi perusteltua asettaa vähintään 20 m3/ha, sillä tällaiset määrät on tutkimuksissa havaittu riittäviksi ylläpitämään myös uhanalaista
kääpälajistoa.

Näkemys kuolleista puista metsän terveysongelmana ja niiden elinvoimaisuutta heikentävänä tekijänä on monella tapaa puutteellinen ja
virheellinen. Kaarnakuoriaiset, kuten kirjanpainaja kuusella ja pystynävertäjä männyllä, eivät lisäännyt tarkkaan ottaen kuolleissa puissa, vaan elävissä heikentyneissä tai vaurioituneissa puissa. Kaarnakuoriaiset ovat nilansyöjiä. Niiden toukat käyttävät ravinnokseen puiden elävää tuoretta nilaa, ja niin kauan kuin puussa on tuoretta nilaa, se ei ole vielä varsinaisesti kuollut. Myös laissa metsätuhojen torjunnasta puhutaan vahingoittuneista havupuista, ei kuolleista puista, ja pois puiden kuljettamisvelvoitteet koskevat näitä: ”Vahingoittuneella puulla tarkoitetaan sellaista vaurioitunutta mänty- tai kuusipuuta, josta metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä”. Jos tällaisia, tyviläpimitaltaan yli 10 cm paksuja kuusipuita on taimikkovaiheen ylittäneessä metsässä yli 10 m3/ha tai vastaavia mäntypuita yli 20 m3/ha, laki edellyttää niiden kuljettamista nämä raja-arvot ylittävältä osalta pois metsästä laissa säädettyihin määräaikoihin mennessä. Näissäkin tapauksissa näitäkin runkoja voidaan siis metsätuholain säädöksiä rikkomatta jättää
metsään kuusen osalta 10 m3/ha ja männyn osalta 20 m3/ha saakka, eikä kaikkia siis tarvitse korjata pois, kuten monesti tehdään.
Kirjanpainajat parveilevat toukokuussa ja munivat syystä tai toisesta heikentyneiden kuusten kaarnan alle. Niiden toukat syövät puun nilakerroksen yleensä yhdessä kasvukaudessa, minkä seurauksena nestevirtaukset latvuksen ja juurten välillä katkeavat ja puu kuolee. Uuden sukupolven aikuiset kaivautuvat ulos kuusenrungoista jo elokuussa ja talvehtivat maassa. Elokuun jälkeen kirjanpainajien tappamien kuusten poistamisesta ei ole mitään hyötyä kirjanpainajatuhojen hillitsemisen kannalta, vaan pelkästään haittaa, koska
rungoissa elää ja talvehtii vielä kirjanpainajan petoja ja loisia. Kun puun nilakerros on syöty, sen kuori irtoaa käsin repimällä. Tällaisissa puunrungoissa ei ole enää mitään ravintoa kirjapainajalle eikä muillekaan nilaa syöville kaarnakuoriaisille, eivätkä ne näin ollen myöskään aiheuta minkäänlaista hyönteistuhon riskiä ympäristön eläville puilla. Sellaisia kuusen ja männyn runkoja, joista kuori irtoaa käsin repimällä, voi jättää metsiin kuinka paljon tahansa ilman että ne aiheuttavat minkäänlaista hyönteistuhon leviämisen riskiä metsässä tai sen lähiympäristössä. Päinvastoin tällaisten runkojen poistaminen on haitallista hyönteistuhojen torjunnan kannalta, koska niissä elää vielä elinkierroltaan pidempiä kaarnakuoriaisten petoja ja loisia, kuten esimerkiksi isomuurahaiskuoriaisia, havuarpitylppöjä ja
hukkakartukkaita. Samoin sellaiset kuolleet havupuun rungot, joista kuori on jo pudonnut pois ja puunrunko paljastunut, ovat täysin vaarattomia hyönteistuhojen kannalta. Samoin kaikenlaiset kuolleet eri lehtipuulajien rungot ovat vaarattomia hyönteistuhojen kannalta. Näitä voi jättää metsiin kuinka paljon tahansa aiheuttamatta hyönteistuhojen riskiä.

Kuolleiden puiden pitäminen metsän terveysriskinä ja metsän elinvoimaisuutta heikentävänä tekijänä on virheellinen senkin vuoksi, että kuolleilla puilla on tärkeä rooli monissa metsäekosysteemien toiminnoissa. Kuolleet puut tuottavat loppuun lahotessaan humusta, joka on tärkeä tekijä maaperän viljavuuden kannalta. Itse asiassa suuri osa metsämaan humuksesta on syntynyt aikojen saatossa kuolleiden puiden jäänteistä. Pitkälle lahonneissa sammaloituneissa ja kosteissa maapuissa tapahtuu myös bakteerien suorittamaa ilmakehän typen sidontaa, mikä on yksi primäärinen typen lähde metsäekosysteemeissä. Kuolleiden pystypuiden kolot tarjoavat pesäpaikkoja hyönteisiä syöville linnuille ja myyriä syöville pöllöille, ja edesauttavat siten metsien terveyttä. Pystyyn kuolleet kuorettomat ja kovat lehtipuiden rungot paisteisissa ympäristöissä ovat tärkeitä lisääntymispaikkoja erakkomehiläisille, jotka ovat merkittäviä pölyttäjiä. Ne pesivät sarvijäärien tekemissä koloissa. Muun muassa näillä, ja monilla muilla tavoilla kuolleet puut lisäävät metsäekosysteemien elinvoimaisuutta, eivät suinkaan vähennä sitä. Perinteinen metsätaloudellinen, metsähygieniaa korostava näkemys puuston kuolleisuutta aiheuttavista hyönteisistä ja sienistä, pelkkinä tauteina ja tuholaisina on kapea-alainen ja vanhentunut. Nämä ”tuhot” ovat metsän normaaliin kehitykseen kuuluvia ekologisia tapahtumia, joilla on itse asiassa hyvin suuri merkitys metsien lajiston monimuotoisuudelle. Esimerkiksi kirjanpainaja on metsätaloudellisessa mielessä tuholainen, mutta ekologisesti se on tärkeä avainlaji, joka vaikuttaa merkittävästi sekä vanhojen kuusikoiden uudistumiseen että kuolleilla puilla elävän lajiston monimuotoisuuteen. Kirjanpainaja saa metsään aikaan valoisia aukkoja, joissa on runsaasti kuollutta puustoa. Ne lisäävät voimakkaasti paitsi lahopuusta riippuvaisten hyönteisten ja lahottajasienten lajirikkautta, myös kasvinsyöjien ja pölyttäjien runsautta useiden vuosikymmenien ajaksi. Lisäksi kirjanpainajalla on suuri joukko seuralaislajeja, jopa pari sataa hyönteis- ja sienilajia, jotka elävät kirjanpainajan toukkien käytävissä.

Väitöskirjatutkijan Mikko Pelto-Arvo artikkeli metsäammattilaisten verkkolehdessä

Metsäalan yhteinen verkkolehti forest.fi kertoo, mitä metsässä tapahtuu. 23.2.2023 ilmestyi juttu, jossa metsätutkija painottaa lahopuun merkitystä kirjanpainajien luontaisten vihollisten kasvualustana: Metsätuhoja aiheuttavaa kirjanpainajaa voi mahdollisesti torjua luontaisten vihollisten avulla Suomessa ja paikoin myös Keski-Euroopassa, sanoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Pelto-Arvo.

Luontaiset viholliset voivat estaa kirjanpainajatuhon – tutkija kertoo miten se tehdään