[img_assist|nid=134|title=Retkeläiset niityllä suojelualueen länsilaidalla|desc=|link=popup|align=left|width=400|height=266]
Ikimetsän ystävät ry järjestää kesäisin tutustumisretkiä Luonnonperintösäätiön suojelualueille. Tällä kertaa oli vuorossa Kustavin Topenginleija: metsä- ja suoalue, jonka säätiö syksyllä 2007 hankki suojeltavaksi.
[img_assist|nid=134|title=Retkeläiset niityllä suojelualueen länsilaidalla|desc=|link=popup|align=left|width=400|height=266]
Ikimetsän ystävät ry järjestää kesäisin tutustumisretkiä Luonnonperintösäätiön suojelualueille. Tällä kertaa oli vuorossa Kustavin Topenginleija: metsä- ja suoalue, jonka säätiö syksyllä 2007 hankki suojeltavaksi.
25 retkeläistä, iältään vauvasta vaariin, kokoontuivat poutaisena kesäsunnuntaina Kustavin keskustassa ja matkasivat sitten kimppakyydein Kaurissaloon. Määränpäänä oli Itätalon talonpoikaiskartano, historiallinen tila, josta on ryhdytty kehittämään hyvinvointikeskusta. Kartano sijaitsee aivan Topenginleijan suojelualueen kupeessa, ja emäntä Leena Alanen otti vieraat ystävällisesti vastaan. Itätalon väki on hyvin iloinen sen johdosta, että Luonnonperintösäätiö on perustanut viereen suojelualueen; maisema on ikuisiksi ajoiksi turvattu.
Topenginleija on 21,5 hehtaarin kokoinen, monipuolinen suojelualue. Alueen pohjoispuoliskossa on avoin suo rantametsineen. Eteläpuolisko on kallioista maastoa. Topenginleija-nimi on eri kielten yhdistelmä; nimen alkuosa tulee ruotsin sanoista topp ja äng eli huippu ja niitty, ja leija puolestaan tarkoittaa paikallisessa murteessa kosteaa aluetta. Sanatarkasti Topenginleija siis merkinnee ”mäen laella sijaitsevan niityn viereistä kosteikkoa”!
Retken opas, luontokartoittaja ja Ikimetsän ystävät ry:n sihteeri Anni Kytömäki johdatti kulkijat Topenginleijan suon ympäri myötäpäivään, edelleen eteläosan kallioalueelle ja sieltä takaisin Itätalolle. Suon yli ei kuljettu, sillä avosuo on vetinen ja ennen kaikkea herkkää luontoa, jota ei isolla porukalla pidä lähteä tallomaan. Reitti kulki rantametsiä pitkin, ja niissä ihmeteltiin jättiläispuita sekä mm. haavan rungolla kasvavaa, metsätalouden myötä harvinaiseksi käynyttä raidankeuhkojäkälää. Välillä tiirailtiin suolle ja nähtiin kurjenkin lentävän sen yli; ilmeisesti laji pesii jossakin suon kolkassa.
Suolla esiintyy parissa kohdassa tervaleppäkorpea, luontotyyppiä, joka leveyspiireillämme vastaa tavallaan etelän mangrovemetsää. Tervaleppäkorpi on vaikeakulkuista metsää, luonnontilaisena todellinen aarreaitta: Tervalepät kasvavat mättäillä, ja niiden väleissä on vesiallikoita. Siellä täällä kohoaa pökkelöksi lahonnut puu, ja yltympäriinsä rehottaa saniaisia, vehkoja ja muita kookkaita kasveja, jotka luovat lähes trooppisen tunnelman.
Topenginleijan suon historia on mielenkiintoinen. Vielä joitakin vuosisatoja sitten suon tilalla oli purjehduskelpoinen merensalmi, mutta maan kohotessa se vähitellen kasvoi umpeen. Enää kaksi pientä lampea suon itälaidalla muistuttaa merivaiheesta – aikanaan nekin kuroutuvat kiinni, ellei sitten ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu kompensoi maankohoamisen vaikutusta.
Retken loppupuolella kiivettiin suojelualueen eteläosan kallioille. Meri-ilmastossa poronjäkälät kasvavat reippaina, ja runsaat jäkälämatot kierrettiin kunnioittavasti kauempaa, etteivät ne murenisi saappaanpohjien alle. Kalliotierasammalmättäiden täplittämää kallionkylkeä katseltiin lähempääkin, mättäiden väleissä askeltaen. Kalliokävelyn kruunasi viiden merikotkan verkkainen kaartelu korkealla sinisellä taivaalla.
Retken päätteeksi kulkijajoukko kerääntyi vielä Itätalon saliin nauttimaan karjalanpiirakoista sekä kartanon historian siipiä havisuttavasta tunnelmasta. Mukava päivä muistutti jälleen, miten hyvää kiireettömät metsäretket tekevät ihmiselle. Tavataan taas seuraavalla retkellä!
Teksti Anni Kytömäki
Kuvat Panu Härmevaara
[img_assist|nid=136|title=Kalliotierasammal täplittää Topenginleijan kalliota|desc=|link=popup|align=left|width=400|height=602]