Metsä - elämän ehto ja kehto - Miten rakennetaan onnistunut keskustelutilaisuus?
Kirjoittanut Liisa Näntö
Ikimetsän ystävät ry antoi merkittävän taloudellisen tuen Sompion Luonnonystävät ry:n järjestämälle tilaisuudelle ”Metsä – elämän ehto ja kehto” 9.11. 2024 Sallan Save Salla Sentterissä.
Mitä tarvitaan, kun leivotaan kasaan vanhojen metsien merkitystä pohtiva tilaisuus: 4 innostunutta naista, yksi avulias mies ja Ikimetsän ystävät. Minä, Sompion Luonnonystävien puheenjohtaja Sisli Piisilä, metsäkartoittaja Heidi Niemi ja valokuvataiteilija Sanni Seppo ryhdyimme järjestämään tällaista tilaisuutta Sallan keskustassa sijaitsevaan Save Salla Sentteriin. Tilaisuutta lähdettiin rakentamaan Sanni Sepon valokuvien ympärille. Hän on kuvannut vanhoja metsiä yli 30 vuoden ajan ja viimeisin hänen ja valokuvataiteilija Ritva Kovalaisen vanhoista metsistä kertova valokuvanäyttely ”Pohjoistuulen metsä” on ollut esillä jo useassa taidemuseossa. Sanni Seppo koosti tätä tilaisuutta varten näyttelyn kuvaamistaan Sallan metsistä. Kuvia oli sekä ainutlaatuisista vanhoista metsistä Värriön luonnonpuistossa ja Värriön yhteismetsän metsissä että surua herättävistä hakkuuaukeista. Sovittiin, että tilaisuus yhdistyy Sanni Sepon valokuvanäyttelyn avajaisiin. Tilaisuuden runko muodostui seuraavanlaiseksi: Sanni Sepon valokuvanäyttelyn avajaiset ja tämän jälkeen asiantuntijoiden esitykset vanhojen metsien merkityksestä. Joukkoomme liittyi Petri Hakkarainen, joka oli korvaamaton apu kaikenlaisissa käytännön järjestelyihin liittyvissä asioissa.
Hyvien ja sopivien asiantuntijoiden löytäminen ei ole tilaisuuksien järjestäjille helppo juttu. Meillä kävi hyvä onni, kun saimme asiantuntijoiksi metsäkartoittaja Heidi Niemen, Värriön tutkimusaseman johtajan Mikko Sipilän ja toimittaja Pekka Juntin. Mutta se ei pelkästään riitä, että ajankohta sopii asiantuntijalle ja tilaisuuden aihe kiinnostaa häntä. Osa asiantuntijoiden leivästä tulee esitysten ja luentojen kautta. Järjestäjätaholle tämä tarkoittaa sitä, että jostakin on löydettävä taho, joka myöntää avustuksia tämän kaltaiseen toimintaan. Meidän onnemme ei päättynyt, vaan jatkoi lentoaan. Ikimetsän ystävät ry myönsi meille avustuksen, joka kattoi sekä Pekka Juntin matkakulut että luentopalkkion. Lapin Kansan toimittajan mukaantulo tilaisuuteen ilahdutti meitä; tilaisuuden tavoitteenahan meillä oli puhua vanhoista metsistä yhdessä ja rauhassa siitä huolimatta, että oltaisiin asioista eri mieltä ja Lapin kansan juttu tietenkin levitti tätä viestiä laajemmalle.
Heidi Niemi kertoi vanhojen metsien lajistosta ja luonnon monimuotoisuudesta sekä käsitteenä että elämän ylläpitäjänä. Hän elävöitti monimutkaista asiaa ymmärrystä helpottavilla symboleilla. Hämähäkin seittiä apunaan käyttäen Heidi Niemi kuvasi miten vaarallisella asialla ihmiskunta leikkii asettaessaan omat tarpeensa muiden lajien tarpeiden edelle. Kun ihmiskunta katkoo hämähäkin seitin rihmoja yksi kerrallaan, tulee päivä, jolloin seitti ei pysy enää kasassa, vaan se romahtaa. Me emme ennakolta voi tietää minkä lajin katoaminen on tämän kannalta kriittinen missäkin ekosysteemissä.
Värriön tutkimusaseman johtaja Mikko Sipilä kertoi vanhojen metsien merkityksestä hiilen sidontaan liittyen. Hän kertoi selkeästi mitä tarkoittaa, että hakkaamatta jätetyssä metsässä on jatkuvasti enemmän hiiltä sidottuna kuin esim. avohakatulla alueella, jolle on istutettu nuori metsä kasvamaan. Nuoressa metsässä on suuri biologinen nielu, mutta pääosa hiilestä on ilmakehässä. Biologinen nielu tarkoittaa sitä kuinka monta tonnia hiiltä sitoutuu metsään vuodessa hehtaaria kohti metsän yhteyttämisen eli kasvun myötä. Hän korosti, että tätä lukua ei tulisi ”tuijottaa”. Sen sijaan huomio tulisi kiinnittää nettonielun ja hiilivaraston määrään. Vanhassa metsässä hiilivarasto on iso.
Kirjailija ja toimittaja Pekka Juntti alusti metsistä metsänomistajan näkökulmasta. Hän pohti mikä on metsänomistajan vastuu; mitä itse asiassa tarkoittaa metsänomistaminen. Voiko kuukkelin omistaa? Juntin mukaan metsänomistaminen on talonmiehen työtä. On pidettävä jokaisesta asukkaasta huolta. Metsä tulee ajatella pidemmällä aikavälillä. Metsän hakkaamisella ei ole koskaan kiire, joten maltti on valttia. Juntti pohti myös jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksia. Oikein tehtynä jatkuva kasvatus ylläpitää ekosysteemejä, tuottaa suurempia virkistysarvoja ja sitoo hiiltä. Erityisesti pohjoisessa avohakkuuton metsänkasvatus on taloudellisesti kannattavaa.
Ilta oli antoisa. Me järjestäjät uskomme ja toivomme, että sen myötä jäi kuulijoille ajatusten ituja.
Kiitos Ikimetsän ystäville!