Syyskuun alussa Luonnonperintösäätiön siipien suojiin pääsi 14 hehtaarin metsä Multikosken viereltä Kuusamosta.
Luonnonperintösäätiö hankki maaliskuun puolivälissä n. 20 hehtaarin metsätilan Valtimolta. Alue on nimetty Vanamonsaloksi.
Luonnonperintösäätiö osti 11. maaliskuuta vajaan 19 hehtaarin suuruisen metsätilan Ruokolahden Kuopiolan kylästä.
Jokioisissa Jänhijoen kylässä Kuuman kulmilla sijaitseva 7 hehtaarin metsätila on Luonnonperintösäätiön viimeisin suojelualue.
Luonnonperintösäätiö osti lokakuun lopussa metsäkokonaisuuden, joka
sijaitsee Pohjanmaiden rajalla: uusi runsaspuustoinen suojelualue
ulottuu Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle, ja maakuntaraja jää alueen
sisään kasvamaan umpeen.
Luonnonperintösäätiö on saanut lahjoituksena 4 hehtaaria Eurasta ja lisäksi säätiö on onnistunut hankkimaan ensimmäisen alueen Ikimetsä Satakuntaan kampanjan kautta. Yhteistyöllä Satakunnan luonnonsuojelupiirin kanssa hankittu ja Tapiolaksi nimetty rantaluhta sijaitsee Noormakussa.
Luonnonperintösäätiö osti heinäkuun toisella viikolla vajaan 11 hehtaarin suuruisen metsän Orimattilan Niinikoskelta.
Toukokuun lopussa säätiö onnistui voittamaan kiinteistönvälittäjän tarjouskilpailun Valkeakoskella. Myytävänä oli runsas seitsemän hehtaaria Korkeakankaan ulkoilukeskuksen pohjoispuolella, noin puolen kilometrin päässä samankokoisesta Mettivuoren luonnonsuojelualueesta.
Luonnonperintösäätiö osti huhtikuussa yli puolet Keiteleellä sijaitsevasta Aittosaaresta (noin 5 hehtaaria). Aittosaaren suojelualue on Luonnonperintösäätiön ensimmäinen
kohde Keski-Suomesta (Viitasaari) ja samalla säätiön 21. suojelukohde.
Luonnonperintösäätiö on saanut ensimmäistä kertaa lahjoituksena metsää. Noin 12 hehtaarin suuruinen metsäalue sijaitsee Hetassa, Lapin Enontekiöllä, maisemallisesti komealla paikalla kahden järven – Ullajärven ja Perilänjärven – välillä. Alue nimetään Ullatievan suojelualueeksi.